lauantai 16. helmikuuta 2013

Hand Painted Roses

Tänään olin jo niin levottomassa kunnossa ja odottelin jo huomista lähtöä, että päätin laittaa jo päivällä matkakynnet kuntoon, niin sormiin kuin varpaisiin. Ennen päiväruokaa olin jo väsäilemässä kynsiä mutta kun ei niistä tullut mieleisiä, otin pois ja päätin mennä päikkäreille ja odottaa uutta inspistä. Mietiskelyn ja pohdinnan jälkeen päätin ottaa Sonnen blogista inspistä ja halusinkin sitten opetella ruusujen maalaamista. Teinkin melko samanlaiset kynnet kuin Sonnen blogin otsikossa (tuli joku musta aukko, en muista miksi tuota sanotaan?! :o ). Sonnen ruusututo oli mielestäni oikein hyvä, ja opin sen avulla ainakin jonkunlaisia ruusuja maalaamaan, tietty nämä on mun ensimmäiset ruusut, niin ei voi odottaa heti täydellisyyttä :) Ruusututoon pääsette tästä










Käytetyt jutut: Models Own - Jade Stone, Wet n Wild - Ticled Pink, Konad Top Coat, sekä akryylimaalit




Varpaisiin käytin Yes Loven Y38:a sekä kukkiin Wettiksen Franch White Cremeä


Lopuksi vielä mietin mitä lakkoja otan matkaan mukaan. Jonkin mielestä voi olla hassua, että raahaan maailman toiselle puolelle lakkoja mukanani, mutta musta on mukava altaalla lakkailla ja kun sukulaisia on niin monta mukana, on heidänkin kynsiään kiva laittaa ja hekin siitä tykkäävät. Joten nämä valkkasin mukaan, vaikka tiedän että matkasta tarttuu mukaan hirmu monta lakkaa vielä, mutta onneksi matkalaukussa on tilaa vaikka mille vielä!

Wettiksen Tickled Pink, Sunny Side Up, French White Creme

Models Own - Jade Stone

Miyo - Mango-Papaya

Color Club - MRS. Robinson, Feelin' Groovy

China Glaze - Electrify

Wild and Crazy - Ticlish Toes

Konadit


Semmoista tällä kertaa, seuraavan kerran postailenkin sitten loman jälkeen, eli noin 2,5vk:n päästä, mutta sitten saattekin vähän lomakuvia sekä kynsiä! Heido siihen saakka! :)

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää Ystävänpäivää!

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Mun päivä on mennyt leipomisen, kaupassa käymisen ja kynsien parissa. Ollaan myös oltu kavereiden luona kahvilla, jonne vein itse tekemiäni napolilaisia kuppikakkuja, joista tuleekin kuva alempana. Nyt kuiteskin kynsiin! Tein siis äidille rakennekynsihuollon, ja päädyttiin tekemään geelit matkakynsiksi, ja äiti ehdottomasti halusi kynnet joihin tulisi pitsikuviota Konad laatasta m57, jota mulla itsellänikin oli taannoin kynsillä. Pohjaväriksi ranskalaiselle valittiin myös sama Yes Loven Y38 jos oikein muistan. Aluksi suunnitelmissa oli tehdä 3D kukkia akryylillä, mutta kun aika vähän meni kortille niin päädyttiin vaan tarroihin. Musta lopputulos oli oikeen söpö ja ystävänpäivä teemainenkin ehkä. Äiti oli tyytyväinen ainakin, ja nyt on kiva lähteä reissuun uusilla kynsillä :)





Koristelussa käytetyt jutut, en viitsinyt kuvata geelijuttuja, niistä voin tehdä juttua joskus erikseen. Eli Konadin valkoinen leimauslakka, MNY valkoinen, Yes Love Y38, tarrat ja Konad m57

Napolilaiset kuppikakut

Hyvää Ystävän päivää kaikille vielä ja tulen varmaankin vielä postaamaan ennen matkaa, matkakynsiä ainakin :)

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kuulumisia vain...

Iltaa kaikki! Tulin kertoilemaan kuulumisia tältä päivältä, vaikka kynsiä ei olekkaan postattavana, mutta kynsiaihetta kuiteskin! Eli tänään tein veljentytölleni ja hänen kaverilleen akryylikynnet, toisiin koristeluna laitettiin neonpinkkiä glitter dustia sekä strasseja, ja toisiin sinililaa glitterdustia ja strasseja. Kuvat unohdin ottaa kun tytöillä oli kiire lähteä ja olin itsekkin lähdössä kaverin luokse vielä käymään hetkeksi. Mielestäni onnistuin ihan hyvin, siihen nähden että oon vain tehnyt nyt viimeaikoina geelejä äidille. Torstaina varmaan tuunkin postaamaan kynsiä, jotka huollan äidille Thaimaan matkaa varten, sekä uutta lakkaa jonka tänään löysin Seppälästä.
Tänään oon jo hieman pakkaillut matkaa varten äidin kanssa päivällä ja hoidellut jos jonkinmoiset asiat kun vapaapäivää viettelin. Huomenna on mulla taas tiedossa iltavuoroa, torstaina vapaata ja perjantaina vielä lyhyt välivuoro jonka jälkeen tarttis alkaa sitten tosissaan jännittemään sunnuntain lähtöä, iiks! 
Loppuun vähän ihania matkainspiskuvia! 
(Kuvat We Heart It)

480453_10150968992444472_833542969_n_large

Tumblr_mi0pa5fn6p1rcib48o1_400_large

Tumblr_mi37g3ot6y1rn4nlvo1_500_large

Tumblr_mhymveazdm1s1eo7ko1_500_large



maanantai 11. helmikuuta 2013

Arvontaa arvontaa!

No oon jo täällä toistamiseen tänään, mutta oli pakko tulla mainostamaan Adventures in Siniladia blogin arvontaa! On tosi kivat palkinnot, menkäähän ihmeessä osallistumaan :)





Ihanat Kynnet paketti

Tänään postilaatikkoon tipahti mun päikkäreiden aikaan paketti Ihanilta Kynsiltä. Aloin sitä innoissani jo availemaan, sillä sieltä tuli muutama ihana China Glaze js Color Club! Tietty sieltä tuli myös muutakin, kuten O.P.I:n kynsinauhakynä (jasmiinin tuoksuinen), viiloja, geeliä, glitter dusteja, simpukkamursketta, glitter diamondeja ja metallimursketta sekä vielä iso leimasinlaatta, joka oli alennuksessa niin päätimpä kokeilla millainen on, kun hintaakaan ei ollut paljoa päälle viittä euroa...Muutama tarrapakettikin mukana oli, toista en muista tilanneeni, mahtoiko sitten tulla kaupanpäällisenä, tai sitten vain olen varhaisdementikko? Jokatapauksessa, tässä kuvia!


Ensimmäisenä kuva meidän pikku Kertusta joka päätti tulla häiritsemään kuvaamistani istumalla kuvauslaatikkoon :)




Avalanche, Hopeful, Pink Plumeria (väri hieman vääristää, ei ole noin persikka)





Feelin' Groovy ja Mrs. Robinson
Feelin' Groovy on tuossa hieman liian tumma, oikeasti on hyvin limenvihreä







Kaikille hauskaa maanantaita (voiko maanantai edes olla hauska??), mä lähden tästä töihin!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Winter Wonderland

Perjantaita lukijaiset! Ihan ekana nyt on pakko kiittää kahta uutta lukijaani, olin niiiin onnellinen huomatessani saaneeni jo kuusi lukijaa, joka on jo mulle paljon, että joku ees jaksaa seurailla, kiitos siitä! :) Kuitenkin nyt ihan aiheeseen elikkäs uusiin kynsiin. Nyt oli sitten aika kokeilla Diorin Saint Tropezia, joista värkkäilin kynnet tämän erittäinkin tuiskuisen talvipäivän kunniaksi talviaiheiset. Otin käyttöön taas kopio Konadin m12 laatan ja leimailin siitä lumihiutaleita, päälle lakkailin vielä Thaimaasta tuodulla lakalla vähän shimmeriä päälle, ja loppuihin kynsiin hopeaa glitteriä kärkiin. En kyllä oikeen tunne itteäni näissä kotoisaksi, mutta saa luvan mennä nää kaksi vapaapäivää. 
Tänään myös kotiutui kolme postipakettia, kaksi tuli postilaatikkoon kun tulin töistä kotiin, sieltä löytyi FB-kynsikoristekirppikseltä ostettu CG:n Electrify, toisesta paketstista taas niin söppänä tabletin kotelo, värinä tietty vaaleanpunainen. Illalla sain vielä viestin että Ihanaiset-paketti oli tullut ja lähdin sitä noutamaan josta tuli ihanat Pikky Myy juttuni. Olen siis erittäin fanaattinen Pikku Myy fani, monet mua myös siksi nimittää.



Ensiksi vähän uusia juttuja, tässä siis Seppälästä eurolla MIYOn lakka, uusi China Glaze, ja Dior



Ylisöpöt Myyjutut!




Itse kynnet





Käytetyt jutut joista huono kuva, ja muutenkin kuvat meni hassuun järjestykseen enkä ehtinyt vaihtaan kun nyt on vähän kiire jo suihkuun, lähdetään kaverin kanssa vähän Tivoliin viihteelle! Viikonloppuja kaikki!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Pink Heaven

Tulin tässä illan kuluksi postaamaan teille vanhempaa tuottaria, jotka olen tehnyt Sanna Tara Nail Artin kuvauskisaa varten jo muutamia kuukausia sitten. Teemana oli muistaakseni 3 vaihtoehtoa ainakin "pink heaven" jonka itse valitsin ja taisipa siellä olla joku syksyaihenenkin...Eipä noista tullut niin pinkit kun oli ajatuksena, mutta tulipa kokeiltua stilettimallisia tippejä. Kynnet on siis toteutettu geeleillä, kärjissä valkoisella geelillä marmorointia, muuten iha clear geeliä ja en muista mitä mahdoin sotkottaa pinkin aikaansaamikseksi?! No ei näillä sijoituksia irronnut, mutta tykkään osallistua teemakisoihin kovasti! Nyt taidan lähteä kipaisemaan kaverin kanssa kaupungilla ja sen jälkeen suuntaan Hanhivaaraan body balanceen :)



Ps. Kuvat on napsastu vanhalla kameralla, siksi laatu on tuommoinen sössö!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Saint Tropez By Christian Dior

Moikka! Oltiin äidin kanssa katsastelemassa Sokoksen henkkari outletia sunnuntaina ja päädyinkin pikku kiertelyn jälkeen meikkikorille joka oli täynnä ylihalpoja meikkejä. Heti siis aivan HETI silmiini hyppäsivät Diorin alemekit josta oli yhtä sävyä kynsilakkaa jäljellä. Arvatenkin Saint Tropezia, ja voi aah sitä hetkeä kun huomasin hintalapun näyttävän 4 euroa ja kun ovh on kimaltelevat 28€, johon mun budjetilla ei varmaan koskaa oikeen olisi varaa. Noh siitäpä äkkiä itselleni yhden kahmaisin ja olin niin onnellinen! Kynsille en ole vielä lakkaa saanut enkä kiekollekkaan vielä, mutta pullossa sitä olen sitäkin enemmän ihastellut. Tästä pääsette Diorin sivuille sitä katselemaan. tein muitakin tosi halpoja löytöjä, katsotaan jos saisin niitä kuvattua myöhemmin, kun kamerasta on nyt akku lopussa. Voin kertoa että tämä lakka on varmana mun matkakynsilakkapussissa mukana kun tuossa 17 tätä kuuta tän tytön nokka on kohti Thaimaata! :) 

Tumblr_mhk7piuuj41rsli2ko1_500_large

Kuva weheartit.com

lauantai 2. helmikuuta 2013

Söpöstelyä!

Eilen saapui kotiin jo keskiviikkona tilaamani Sanna Tara Nail Artin paketti, eli tosi nopsaan!! Sieltä paljastui uusi leimailulaatta, unohdin ottaa kuvan mutta laattaan pääsette tästä. No sitäpä sitten lähdin kokeilemaan ja pojaväriksi valitsin uuden kirpparikierroksen löydöksen, Yes Loven josta numeroa ei tainnut pullossa ollakkaan? No koko pullon ostin ehkäpä sen näön takia, siiäkin kuvaa alempana. Leimailin Konad laatasta m57 pitsikuviota kärkiin ja nimettömään sekä peukkuun uudelta laatalta m12  rusetteja. Lopuksi laitoin muihin kynsiin vielä mustia diamond glittereitä, ja valmista tuli sillä olempas hävittänyt mun Konadin päällyslakan, jes! Nämäkään ei kauan ehdi kynsillä olla koska jo maanantaina taas on töitä...
Mutta tässä kuvia tilauksesta, jossa ei ihan kaikkea ole, kuten ei laattaa eikä uutta 1-vaihe geeliä, muuta muita uusia jutskuja kyllä!


Tuolla näkyy mun uusi söppänä Yes Love, pimeässä hohtava lakka sekä poikaystävän äidiltä saatu Sally Hansenin Plum Luck, siitä myöhemmin


Tuossa vähän uusia tarroja, joista Hello Kityt ostin veljentyttöäni varten, mutta luulen että nekin joskus löytää mun kynsille :D



Sitten uus number one lempparituote! Voi ihanaa kun löysin Lidlistä Cienin kynsilakanpoistoaineet jotka jostai blogista bongasin! Voi että on ihanaa kun noissa on pumppu niin ei tarvitse lotrata tavis pullojen kanssa. SUOSITTELEN! 1,99€ klp, valittavissa classic tai asetoniton, kotiutin molemmat :)


Sitten vielä tän päivän söpöilytuotos, musta tuli aika kivat! Äitin sanoi että seuraavaksi kun tehdään kynsihuolto niin hänelle tuommoset! Nyt lähdetään kohta kavereiden kanssa viettelemään lauantai-iltaa ja mennään katsomaan messutapahtumaa. Kivaa viikonloppua kaikki! :)

PS. Vaihdoin blogin nimen Fancy Nailsiin, koska se kuullosti hieman omaperäisemmältä ja kun muakin joskus sillä nimellä kutsutaan. Osoitteen jätin samaksi että löydätte perille!