perjantai 6. helmikuuta 2015

Meikkausviikko

Heips! Tulin näin kouluviikon päätteeksi päivittelemään meidän erikoisehostuksen tuloksia tänne. Aihe nyt vähän kynsistä poikkeaa mutta ihan kiva päivitellä koulukuulumisia :) Meillä oli maanantaina näytösmeikkipäivä jolloin teimme erilaisiin kuvauksiin ja näytöksiin sopivia meikkejä. Tiistai ja keskiviikko menivät aikakausimeikkien parissa jolloin tehtiin 20, 30, 40, 50, 60, 70, 80 ja 90-luvun meikkejä. Itse tein 60-luvun meikkiä ja mulle tehtiin 50-luvun pin up tyylinen meikki ja kampaus. Torstai ja perjantai olivt kaikista hauskimmat päivät sillä meitä opettamaan saapui body paintingin maailmanmestari Heli Tikkanen ja saimmekin maalailla ja meikkailla toisillemme mitä hienoimpia fantasiameikkejä. Siinä jos jossain sai käyttää luovuuttaan ja mielikuvitustaan. Torstaina tein hieman maskimaisen meikin josta kuvaa alla. Tänään perjantaina halusin kokeilla ehkä vähän dramaattisempaa meikkiä ja tein Liisa Ihmemaassa elokuvasta tutun Hertta Kuningattaren. Työtä oli ihan mielettömän hauska tehdä ja lopputulokseenkin olin tyytyväinen. Saatetaampa päästä Helin keikoille avustamaan ja ihan itsekin tekemään jotain, oon niin innoissani! :) 
K:n mulle meikkaama pin up tyylinen 50-luvun meikki
Heli Tikkasen mulle demona tekemä meikki ja K:n tekemä maski M:lle
Mun työ Ke:lle
Ke:n mulle tekemä kissameikki
Mun Hertta Kuningatar meikki J:lle


 
Ihan parhaat tytöt normaaleina koulussa :) M ja K ❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti